ÄLÄ LUE TÄTÄ BLOGIA! Mistä on kysymys ja kuka minä olen?

Olen entinen poliisi, irtisanouduin Helsingin poliisilaitokselta loppuvuodesta 2025. Olin suorittanut työharjoitteluni Helsingissä ja saanut sieltä myös ensimmäisen virkani vuonna 2015. Aloitin urani ulkomaalaispoliisissa, minkä jälkeen pääsin tekemään poliisin kenttätyötä, se oli silloinen haaveeni. Reilun kolmen vuoden jälkeen halusin kuitenkin taas vaihtelua ja varsinkin nukkua öisin, sekä pitää viikonloppuja vapaana. Palasin siis ulkomaalaispoliisiin. Viimeisen vuoteni, ennen kuin irtisanouduin, olin rikostutkinnassa ja tutkin lähisuhteissa tapahtuneita väkivaltarikoksia.

2021 aloitin opiskelemaan töiden ohessa ensihoitajan AMK tutkintoa. Saatuani sen valmiiksi, aukeni tilaisuus ottaa irti ja pitää vähän vapaata. Vapaa-aikaa ja lomaa ei juurikaan ollut muutamana edellisenä vuonna ollut, suorittaessani opintoja pääasiassa töiden ohella. Välillä pidin virkavapaata työharjoitteluiden ym vuoksi. Opiskeluiden ohessa kävin myös tekemässä ”lähihoitajan sijaisen”-töitä oikeuspsykiatrisessa psykoosisairaalassa puolen vuoden ajan.

Ajatus blogiin alkoi instagram-julkaisusta. Olin poliisikoulu aikoina ottanut itsestäni hauskan kuvan vanhanaikainen rautakypärä päässäni. Halusin näyttää mielestäni hyvän kuvan kavereilleni. Kirjoitin lyhyen kuvauksen kuvan alle tapauksesta, joka sattui kun olin opetussuunnitelmaan kuuluvassa vartiovuorossa poliisikoulun turvavalvomossa – joukko alastomia miehiä juoksi nenäni ohi sisään koulun alueelle johtavan ajon estävän puomin ohitse. Teksti on nyt luettavissa pidemmässä muodossa blogissani.

Julkaisu sai paljon tykkäyksiä ja positiivisia kommentteja, joten keksin tehdä uusia julkaisuja erikoisista sattumuksista poliisi- ja enhoitotaipaleen varrelta. Montaakaan julkaisua en ollut kerennyt tekemään, kun postiluukustani tippui eteiseeni kirje syyttäjältä. En paljoakaan ajatellut kirjettä, heitin sen vain keittiön pöydälle. Poliisille on melko tavallista, että kutsuja oikeuteen tulee ja ajattelin palata asiaan myöhemmin. Kesti hetken, ennen kuin aivoni yhdistelivät palasia, että kirje tosiaankin oli syyttäjältä, eikä haastemieheltä.

Avasin kirjeen, joka käsitteli Helsingin poliisilaitoksen oikeusvalvonta yksikön tekemää tutkintapyyntöä poliisirikostutkinnan erikoissyyttäjälle siitä, että olenko syyllistynyt virkarikokseen tekemilläni instagram-julkaisuilla. Joku kollegani oli tehnyt minusta nimettömän ilmoituksen poliisin ”eettiseen kanavaan” – kanavaan johon voi tehdä anonyymejä ilmiantoja. Paperia oli syyttäjän päätöksessä kymmeniä sivuja, lakipykäliä, perusteluita ja lakijargonia. Mutta päätöksen voisi tiivistellä sanoihin: ei todellakaan ole syytä epäillä virkarikosta!

Päätöksestä ilmeni kuitenkin, että joku on oikeudettomasti tutkinut minusta poliisin rekistereissä olevia tietoja. Kysyin asiasta Helsingin poliisilaitoksen laillisuusvalvontayksiköstä, en saanut mitään vastausta… Olin silloin hakeutumassa lähisuhdeväkivaltarikostutkintaan, joten päätin antaa asian olla, en halunnut asettaa itselleni esteitä uuden viran saamiselle. Ja kun viimein sain viran, sain myös kuulla, että ”joku” oli yrittänyt sabotoida rekrytointiprosessia mustamaalaamalla minua. Uudet esimieheni kuitenkin suhtautuivat suopeasti kirjoituksiini ja hämmästelivät itsekin aiheutunutta ”kohua”. 
Poliisin toimintaa säätelevät useat salassapito-säännökset, mutta lähtökohta on se, että viranomaisen toiminta on oikeusvaltiossa julkista. Ja myös konstaapelilla on oikeus sananvapauteen ja itseilmaisuun. Tällainen pelottelemalla työntekijöiden vaientaminen ei ole salassapitosäännösten valvomista, vaan epäasiallista johtamista ja työpaikkakiusaamista.

Olin jo aikaisemmin pohdiskellut, että poliisin viestinnässä on suuria ongelmia, juuri salassapitovelvollisuuden vuoksi. Jotkin tahot, vaikka nyt sitten poliittiset, rikolliset tai pahimmillaan ulkomaalaiset hybridivaikuttajat pystyvät täysin hallitsemaan erilaisia julkisessa keskustelussa käytäviä narratiiveja. Poliisi ei onnistu itse kertomaan omaa näkökulmaansa ja usein saa kritiikkiä täysin asiallisesta toiminnasta.

Keksin, että asian voisi ratkaista fiktion keinoin. Koulutukseen, kokemukseen ja ymmärrykseen perustuvilla tosi elämästä vaikutteita saavilla ”tarinoilla”, jotka ohjaisivat lukijan huomion hankaliin poliisin toimintaan liittyviin kysymyksiin. Salassapitovelvollisuus ja luottamuksellisuus toteutuisivat, mutta itse tapahtuman ydin nousisi pintaan tarkasteltavaksi. Monet henkilökohtaisella tasolla traagiset tapahtumat ovat poliisille arkipäiväisiä ilmiöitä. Ne sulautuvat keskenään ja tiettyjä samankaltaisuuksia ja toistuvia kuvioita alkaa havaita.

Esitutkinnan aikana saadut tiedot muuttuvat julkisiksi, kun asia on lainvoimaisesti käsitelty, eli oikeus on lopullisesti sen ratkaissut. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että siitä olisi eettisistä syistä asiallista julkisesti keskustella. En halua loukata, tai tuottaa mielipahaa jonkin tragedian sivullisille kärsijöille, esimerkiksi vainajan omaisille. Tai lyödä jo lyötyä rangaistuksen saanutta ja kärsinyttä rikoksen tekijää. Siksi pyrin hämärtämään julkisiinkin asioihin liittyviä kirjoituksia ainakin henkilöiden, paikkojen ja aikojen osalta.

Turvapaikanhakijoihin ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvät tiukemmat salassapitovelvollisuudet, kuin tavanomaisiin poliisitehtäviin. Mutta näissäkin aihepiireissä on päivästä toiseen toistuvia ilmiöitä. Mielestäni ilmiöiden tasolla ja niistä vedetyistä kuvitteellisista skenaarioista voi ja olisi syytäkin pystyä puhumaan julkisesti.

Toisaalta myös minulla on perustuslain takaama oikeus sananvapauteen. Nyt kun en enää ole viran palveluksessa, olisi kohtuutonta vaatia minua olemaan kertomatta kuka minä olen ja mitä minä olen tehnyt – pyyhkiä pois yli kymmenen vuotta elämästäni. Se ei voi olla salaisuus, että olen työskennellyt poliisissa erilaisissa tehtävissä. Eikä sekään että olen jonkin poliisitehtävän tehnyt tietyllä tavalla, tai vaikka se että olen käynyt Somaliassa ja siellä törmännyt suomen kieltä puhuvaan paikalliseen, tai se että olen uhannut ihmistä ampuma-aseella.

Yritän kertojana kertoa tapahtumista neutraalilla äänellä, nostaen esiin tapahtumiin vaikuttaneita tosiasioita ja tietoja tai mielenkiintoisia huomioita. Toisaalta kertomuksissa esiintyvänä hahmona haluan esiintyä omana epätäydellisenä itsenäni virheineni ja mielipiteineni. En kirjoituksissa yksilöi ketään kollegoita tunnistettavasti ja otan kaiken vastuun itse.

On ymmärrettävää, että virkaa toimittava poliisi ei voi, eikä halua puhua kokemuksistaan. Poliisi on jatkuvan paineen alla ja vastarinta on paljon muutakin kuin pelkkää raakaa väkivaltaa. Poliisin toimiin pyritään vaikuttamaan uhkailemalla oikeus-jutuilla, kiristämällä median tai sosiaalisen median lokakampanjoilla ns. maalittamalla, tekemällä valituksia esimiehelle ja yrittämällä kääntää johto työntekijää vastaan tai päinvastoin. Kaikkea keksittävissä olevia valehtelu ja manipulointitemppuja kyllä käytetään poliisia vastaan omien etujen ajamiseksi. Et voi luottaa hymyilevään ja ystävälliseenkään ihmiseen, koska et voi tietää hänen todellisia tarkoitusperiään –  ollaanko sinua vain ajamassa johonkin ansaan. Vaikenemisesta tulee helpoin ja varmin tapa suojata oma selusta.

Aiheita joista olen jo kirjoittanut tai tulen kirjoittamaan on mm voimankäyttö, takaa-ajo, kuolema, turvapaikanhakeminen, käännyttäminen ja karkoittaminen, lähisuhdeväkivalta, itsemurhat, mielenterveysongelmat, salassapito, kuolinviestin vieminen, aseen käyttö, kulttuurierot, seksuaalirikokset, tyypillinen tylsä poliisin arki, toimiston draama, erilaiset päihteet, poliisin työn vaikutus vapaa-aikaan, poliisin rooliin kasvaminen ja koko poliisin työtä värittävä kontrollin ja hallinan hauraus ja nurkan takana odottava totaalinen kaaos ja kuolema.

Lopuksi vielä!

Tämä on henkilökohtainen blogini. Kirjoitukset ovat omiani, eivätkä edusta mitään tai ketään muuta tahoa.

Kaikki kirjoitukset ovat mielikuvitukseni tuotetta ja niihin tulisi suhtautua sen mukaisesti. Paikat ja ihmiset ovat keksittyjä, eivätkä tapahtumat ole todellisia. Jos jokin kirjoitus muistuttaa todellista tapahtumaa, on kysymys ainoastaan yhteensattumasta.

Tämä ei ole hyvän mielen blogi! 

Teksti on kehnoa ja kieliopillisesti virheellistä. Blogini sisältö saattaa olla pelottavaa ja voi aiheuttaa painajaisia. Jos koet haasteelliseksi erottaa todellisuuden ja tarinan, olet alaikäinen tai erityisen herkkä tai jos nämä aiheet tuntuvat sinusta vaikeilta niin:

ÄLÄ LUE TÄTÄ BLOGIA!

Jatkamalla lukemista vakuutat ymmärtäväsi yllä kerrotun, hyväksyt vastuuvapautuksen ja ymmärrät, että blogin selaaminen on tästä eteenpäin omalla vastuullasi. En tule korvaamaan aiheutuneita vahinkoja.