Roskapostia

Olimme aloittaneet iltavuoron pysäyttämällä henkilöauton eteemme Mäkelänkadulla. Auto oli ajellut edessämme ja seilaillut pitkin kaistaansa ja välillä käyden viereisillä kaistoilla asti. Muut liikenteen käyttäjät olivat joutuneet tekemään varovaisia väistöliikkeitä, mutta onnettomuuksilta oli vältytty. Muista piittaamaton ja ennakoimaton ajotapa herätti epäilykset siitä, että ajoneuvon kuljettaja saattaisi olla humalassa. Kävelin auton ikkualle ja koputin sitä vaimeasti. Autoa kuljettanut viisissä kymmenissä oleva nainen laski ikkunan sanomatta mitään, pitäen kuitenkin hymyn kasvoillaan. 

        - Tarkastetaan ajokortti ja tehdään puhalluskoe. Ilmoitin naiselle.

        - Okei. Nainen vastasi lyhyesti ja kaivoi ajokortin viereiselle istuimelle jättämästään käsilaukusta.

Naisen ojennettua ajokorttinsa minulle tarjosin alkometrin muovista pilliä naiselle ja kehoitin puhaltamaan siihen pitkään ja rauhallisesti, kunnes pyydän lopettamaan. Käytöksen ja olemuksen perusteella nainen ei vaikuttanut päihtyneeltä. Samalla kun alkometri teki laskelmia hengitysilman alkoholipitoisuudesta vilkaisin naisen ajokorttia, tiedot vastasivat partioauton tietokoneella jo etukäteen selvitetyn ajoneuvon omistajan tietoja, joten lupa-asiat olivat kaikki kunnossa. Alkometri päästi piippauksen ja ilmoitti arvion veren alkoholipitoisuudesta olevan 0,0 milligrammaa litrassa.    

        - Nollaa näyttää. Kerroin tuloksen naiselle.

        - Juu. En koskaan aja autoa jos olen juonut yhtään alkoholia. Nainen vastasi leveästi hymyillen.

        - Se on hyvä. Me pysäytimme sinut siitä syystä, että tuo sinun ajosi oli hyvin seilaavaa. Jatkoin ja jätin naiselle tilaa tarjota selitys asialle.

        - Aaa joo. Anteeksi. Se johtui varmasti siitä, että viestittelin puhelimella tyttäreni kannsa. Nainen vastasi iloisesti.

        - Siis lähettelit tekstiviestejä ajaessasi? Pyysin tarkennusta hyvin yllättyneenä.

        - Joo joo. Tyttäreni on tullut harrastuksista kotiin ja hänellä on nälkä, niin neuvoin hänelle mistä hän saa syötävää.

        - Kuulkaa, ei ajon aikana saa kirjoitella tekstiviestejä, se on sakko juttu.

        - Täh! Siis ajon aikana ei saa puhua puhelimeen! En minä puhunut vaan kirjoitin viestejä! Sitäpaitsi minähän olin rehellinen ja kerroin sinulle, niin et sinä voi kirjoittaa sakkoa! Nainen alkoi protestoimaan hänelle tulevaisuudessa häämöttävää kohtaloaan, samalla hänen hymynsä alkoi pyyhkiytymään pois kasvoilta.

        - Se menee niin, että matkapuhelimen käyttö siten että se on kädessä on kielletty. Opetin kuljettajaa. - Ja Suomeksi sanottuna te ajoitte niin päin mäntyä, että muut autoilijat joutuivat teitä väistelemään, ettei sattuisi kolareita. Mekin ajelimme jonkin aikaa teidän perässänne, ettekä te ilmeisesti meitäkään huomioineet. Kyllähän te nyt aikuisena ihmisenä ymmärrätte, että ei noin voi ajaa. Se ajeleminen oli sellaista, että kyllä te sakon ansaitsette, vaikka ette olisi puhelimesta kertoneetkaan. Kyllä minä odotan ihan lähtökohtana rehellisyyttä, ei se ole mikään oikeutus rikkoa lakia.

Minua ainakin parikymmentävuotta vanhempi nainen mykistyi ja mutristi suutaan työntämällä alahuultaan ulos ja katsoi minuun kauriinpoikasen katseella. Kovetin kuitenkin sydämeni ja käskin naista odottamaan autossa hetken, kun käymme omalla ajoneuvollamme kirjoittamassa hänelle sakkolapun.

Annoin sakon rouvalle tiedoksi, hän nappasi lapun tuhahtaen kädestäni ja ajeli menemään. Tällä kertaa pysyen omalla kaistallaan.

Tehtävälistalle oli samalla aikaa ilmaantunut puuhaa. Ilmoitin hätäkeskukselle radiolla, että voimme hoitaa 07 C tehtävän, saisimme jotain puuhaa vauhdittamaan pitkäveteisen vuoron kulkua. Tehtävä oli epäselvä huumausainerikos, postin jakelukeskukseen oli tullut epäilyttävän hajuinen kirjekuori. Vuoroesimies oli ottanut sen sivuun ja tehnyt ohjeistuksen mukaan ilmoituksen poliisille, koska epäili sen sisältävän huumausainetta. Jakelukeskukseen aina silloin tällöin tulee kirjeitä ja paketteja, jotka haisevat selvästi huumausaineille. Näistä kirjeistä tehdään rikosilmoitus huumausainerikoksesta ja ne takavarikoidaan ja tarkastetaan.

Ajelimme Ilmalaan postin jakelukeskukseen ja tapasimme vuoroesimiehen, joka ohjasi meidät sisälle ja näytti kirjeen meille. Odotin haistavani kirjekuoren läpi helposti tunnistettavan ja imelän kannabiksen hajun, mutta sen sijaan kirje haisikin joltain aivan muulta.

        - Tämähän haisee aivan paskalta... Ihmettelin.

        -Juu, niin haisee. Vuoroesimies vastasi. - Mulle tuli mieleen, että joku varmasti yrittää peittää huumeiden hajua tolla ulosteella, ettei se jäisi kiinni!

        - Niin, saattaisihan joku niin ajatella. Tuumailin.

Pähkäilimme asiaa keskenämme hetken aikaa ja päätimme lopulta pyytää linjausta päivystävältä komisariolta. Vuorossa sattui olemaan kyvykäs ja kokenut komisario, joka pystyi tekemään päätöksiä ja ottamaan vastuuta, mutta hänkään ei ollut aiemmin kohdannut vastaavaa tilannetta. Hetken aikaa pyöriteltyään lakipykäliä päässään, hän tuli tulokseen, että kyseessä on vähintäänkin vahingon teko ja meillä on myös syy epäillä huumausainerikosta. Hänen määräyksellään avasimme asiassa rikostutkinnan, takavarikoimme kirjeen ja aloimme selvittämään mysteeriä.

Raotettuani varovasti kirjekuorta esiin tuli pieni muovipurkki jonka korkki oli auennut. Purkin sisällä oli mitä ilmeisimmin pieni määrä ulostetta. Kuoren sisällä purkin lisäksi olevana liitteenä oli pieni tietolomake, josta pystyi päättelemään, että purkki sisälsi koiran ulostetta ja sen oli tarkotus matkata eläinlääkärin määräyksellä laboratoriotutkimuksiin. Sen selvittämisen, oliko jonkin rikoksen tunnusmerkistö täyttynyt, jouduimme nyt jättämään rikostutkinnan ammattitaitoisten kollegoiden hoidettavaksi. Ainakaan tahallisuutta ei tapauksessa vaikuttanut olevan, mutta jonkinlaista vahingonteko ulosteiden postittaminen voisi kuitenkin olla. Kerroimme vielä tutkimustemme tulokset päivystävälle komissariolle, ennen kuin jatkoimme kohti illan tulevia edesottamuksia.

Kirjoitan asioista, joista olisi helpompi vaieta. 

En siksi, että haluaisin provosoida – vaan siksi, että niin harva uskaltaa puhua niistä. 

Totuus pitäisi aina voida sanoa ääneen. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta hiljaisuus ei suojele ketään – ainoastaan ongelmaa. 

Jos haluat tukea sitä, että joku uskaltaa kirjoittaa vaikeista aiheista, voit tarjota ahkeruuskahvin – eli pienen lahjoituksen blogille: 

https://ko-fi.com/srajam