Vainoava vaimo

 

Yövuoron synkkinä aamuyön tunteina ajoimme hidasta partioajoa pitkin Helsingin lähiöiden katuja. Linja-auto oli juuri oksentanut joukon pahoinvoivan oloisia, laskuhumalaisia yön kulkijoita pysäkille. Eräs yksinään hieman huterasti etenevä nuori somalimies pysähtyi nähdessään meidät, nosti molemmat keskisormensa pystyyn ja esitti niitä meille.

       - Näyttääkö toi meille keskisormea! Sanoin järkyttyneenä partioautoa kuljettavalle kollegalleni. 

        - Joo. Hän vastasi lyhyesti ja rauhallisesti ja jatkoi verkkaista köröttelyään kohti uhmakasta nuorukaista, raottaen samalla omaa sivuikkunaansa. Lähestyessämme miestä partiokaverini työnsi vasemman kätensä ulos ikkunasta ja vastasi samalla mitalla miehen käsimerkkiin.

        - Sä annoit sille niinkuin huomautuksen. Tokaisin.

        - Joo, niin annoin. Kaverini vastasi.

Olin tyytyväinen siihen, että parini oli palauttanut partion kunnia ja poliisin arvovalta tällä toimenpiteellä. Käänsin radiota kovemmalle, josta oli juuri alkanut soimaan 2 Unlimitedin kappale "No limit". Myös ajoneuvon partioradio alkoi huutamaan kun hätäkeskus tarjosi meille tehtävän vielä yön pikkutunneille.

    - 202 Häke.

    - Kuulee. Vastasin ja annoin normaalisti niin reippaasta ja elinvoimaisesta äänestäni kuulua kuinka yövuoron tunnit olivat jo alkaneet painamaan ja verottamaan keikanajo-intoa.

    - 202 tehtävä 382, sanotaan nyt vaikka bertta. Vanhempi naishenkilö soittaa, että hänen lievästi muistisairas miehensä on syönyt vahingossa tupla-annoksen lääkkeitä ja on nyt illan aikana ruvennut näkemään harhoja ja saamaan psykoottisia oireita. Ensihoito on jo tulossa kohteeseen, mutta heillä menee vielä aikaa. Mies on pelästynyt ja lähtenyt pakoon kotoaa, koska ajattelee, että vaimo aikoo murhata hänet. Voisitte mennä ensihätiin ottamaan koppia miehestä.

    Huokaisin ja painoin radion tangentin pohjaan. - ...202 matkalla.

Ajoimme muutaman kilometrin päähän asuinalueelle, jolla oli pääasiassa rivi- ja omakotitaloja. Näimme vanhan naisen tien vieressä seisomassa ja päättelimme hänen olevan ilmoittajamme. Ajelimme hänen luokseen selvittämään tarkemmin mitä on tapahtunut. Rouva kertoi tarinansa samoin kuin hätäkeskus oli sen meille ilmoittanut. Hän jatkoi vielä, että miehen lähdettyä juosten ulos heidän asunnostaan hän oli lähtenyt miehen perään ja yirittänyt taivutella häntä palaamaan takaisin kotiin. Mies oli kuitenkin rouvan mukaan aivan kauhuissaan ja varma siitä, että hän aikoo tappaa miehensä. Nainen oli pidellyt miehestä kiinni mutta mies oli onnistunut kiemurtelemaan irti naisen hauraista käsistä ja lähtenyt pakenemaan. Rouva kertoi, että paikalle oli silloin tullut Nigerialainen postinjakaja, joka oli huonolla suomen kielellä kysynyt häneltä onko hänellä joku hätänä. Nainen oli kertonut myös postinjakajalle tilanteesta ja tämä halusi auttaa rouvaa ja oli lähtenyt seuraamaan pakenevaa miestä ja yrittäen saada tämä pysähtymään.

Olimme saaneet riittävät tarkennukset tehtävän hoitamiseksi ja neuvoimme vanhuksen palaamaan kotiinsa odottamaan ja lähdimme etsimään ilmeisen epäorientoitunutta miestä ja tätä seuraavaa nigerialaista postinjakajaa. Tähän kellon aikaan tässä lähiössä katukuva oli sen verran tyhjä, että tämä kaksikko pian varmasti hyppäisi silmillemme. 

Ja niin kävikin kun näimme mutkan takana, vain muutaman kymmenen metrin päässä kotiosoitteestaan "juoksevan" miehen köpöttelemässä ja postinjakajan seuraamassa häntä jokusen metrin päässä rauhallisesti kävellen ja hymyillen. Lähestyimme heitä takaapäin ja ajoimme postinjakajan rinnalle, avasin ikkunan ja tervehdin häntä.

        - Terve. Sinä ilmeisesti lähdit seuraamaan tuota miestä hänen vaimonsa pyynnöstä.

        - Kyllä sir. I follow him, because he's wife asked me to. Hän vastasi englanniksi paksulla Nigerian korostuksella ja tarkoitti lähteneensä seuraamaan miestä tämän vaimon pyynnöstä.

        - Yes, we met her and heard about that, thank you. We can take it from here and you can go back to your work. Vastasin hänelle englanniksi ja vakuutin, että otamme homman hoitoon ja että hän pääsee takaisin töittensä pariin.

        - Yes sir. Thank you mister police. Have a good night. Kiitos. Hän vastasi ja toivotti samalla hyvät yöt.

Rauhallisesti aloimme tavoittelemaan miestä kiinni poliisiautolla. Vanhan miehen juoksu näytti hyvin vaivalloiselta. Mies tempoi jalkojaan raskaasti eteenpäin, eikä hän saanut kenkiään juurikaan nousemaan tien pinnasta. Hän huohotti suu auki ja kieli pitkänä, välillä vilkuillen olkiensa yli taakseen, silmät lautasten kokoisina. 

Saavuimme miehen rinnalle ja partiokaverini pysäytti auton samalla kun hyppäsin ulos ovesta ja pysäytin miehen.

        - Iltaa, tässä on poliisi. Mihin olet matkalla? 

        - Ai poliisi! Hyvä! Tuo musta mies jahtaa minua ja aikoo tappaa minut! Mies puuskutti hengästyneenä.

        - Ai niinkö? Miksi sinä niin ajattelet? Pyysin tarkennusta.

        - Minun vaimoni takia. Hän käski tuon miehen minun perääni koska haluaa tappaa minut.

        - Ahaa. No miksi sinun vaimosi aikoo tappaa sinut. Kysyin vielä.

        - En tiedä. Mutta se aikoi tappaa minut kun olin kotona ja minun oli pakko lähteä karkuun! Hänen hengityksensä alkoi jo pikkuhiljaa tasaantumaan.

        - Okei. Kuule, mitä jos tulisit tuohon meidän autoon istumaan kun nyt sinulla on tässä oikea poliisi suojue turvaamassa sinun henkeäsi. Sanoin samalla kun avasin poliisiauton takatilan oven ja yritin ohjata miestä sisälle istumaan.

        - Joo, hyvä. Poliisiin voi aina luottaa. Mies sanoi samalla kun kapusi takatilan penkille istumaan.

Jäimme oven suuhun juttelemaan miehen kanssa samalla kun annoin hätäkeskukseen lisätietoja ambulanssille välitettäväksi, jota jouduimme vielä hetken odottelemaan. Mies näki välillä auton ympärillä hahmoja, jotka olivat tulossa häntä tappamaan ja näyt saivat hänet hermostumaan. Kerroin hänelle, että itse en näe mitään hahmoja tai liikettä missään, mutta joka tapauksessa olemme järjestäneet nyt tähän auton oville läpäisemättömän siilipuolustuksen, josta ei kukaan pääse läpi hänen kimppuunsa. Mies rauhoittui tiedosta, kunnes taas kohta teki kuvitteellisia havaintojaan.

Parin kymmenen minuutin kuluttua ambulanssi viimein saapui paikalle ja otti tehtävän hoitaakseen. Olen usein yllättynyt, kuinka ilmeisen vainoharhaiset ja täysin psykoottiset ihmiset luottavat poliisiin. Nytkään tämäkään vanhus ei hetkeäkään epäillyt, etteikö poliisi ollut häntä auttamassa, mutta vaimoaan hän pelkäsi kuollakseen. Jälkeenpäin voi toki spekuloida, oliko mies sittenkään harhainen, vai oliko hän oikeasti välttänyt murhahuksi tulemiselta. Mies selvästi näki harhoja, mitkä selittyvät hänen ottamiensa lääkkeiden yliannostuksella. Mutta lääkkeillä tehty henkirikos olisi helppo selittää muistisairaan vahingossa ottamaksi yliannostukseksi...

Kirjoitan asioista, joista olisi helpompi vaieta. 

En siksi, että haluaisin provosoida – vaan siksi, että niin harva uskaltaa puhua niistä. 

Totuus pitäisi aina voida sanoa ääneen. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta hiljaisuus ei suojele ketään – ainoastaan ongelmaa. 

Jos haluat tukea sitä, että joku uskaltaa kirjoittaa vaikeista aiheista, voit tarjota ahkeruuskahvin – eli pienen lahjoituksen blogille: 

https://ko-fi.com/srajam