Putkareissu

Työvuoro oli juuri alkanut ja tehtävätilanne oli hiljainen. Olimme työvuoron aloittaneiden partioiden kanssa kokoontuneet Metsälässä sijaitsevalle Neste-huoltoasemalle juomaan vuoronaloituskahvit. Istuimme huoltoaseman terassilla kahveinemme, kun ohitsemme lipui hitaasti lauma kovaäänisillä Harley Davidson moottoripyörillä ratsastavia Bandidos MC moottoripyöräkerhon jäseniä. Katselimme nahkaliiveihin sonnustautuneita keski-ikäisiä miehiä, joista jokainen oli nostanut kätensä pystyyn tervehtiäkseen meitä näyttämällä keskisormea, kuin sotilasparaatissa konsanaan. Mykistyneinä katselimme, kun näky loittoni kohti Asesepäntien t-risteystä, mistä he kääntyivät pian näkymättömiin. Lähistöllä sijaitsevalla kerhotilalla oli ilmeisesti ollut kokous,

Seuraavaksi rauhallisen kahvihetkemme keskeytti radiolähetyksen alkamisesta kertova kohina. Odotimme jännittyneinä kenen kohdalle arpaonni osuisi.

    - 206 Häke.

    - 206 kuulee. Vastasin murheellisena.

    - 206, 35 bertta tehtävä Vaasanaukio, Vaasankatu 1. Kohteesta tullut useita ilmoituksia päihtyneestä miehestä, joka metelöi ja käyttäytyy uhkaavasti.

    - 206 kuittaa, matkalla.

Otimme partiokaverin kanssa kahvit mukaan ja löntystelimme autollemme ja suuntasimme kohti Vaasanaukiota, eli tuttavallisemmin Piritoria.

Kesäisellä Ikuisen vapun aukiolla oli sille tyypillinen hyvin eloisa tunnelma. Hetken aikaa katselimme aukiolla pyöriviä päihtyneitä ihmisiä ja pyrimme päättelemään, ketä heistä ilmoitus oikein koski. Lopulta valitsimme kohdehenkilöksi erään poliisille hyvin tutun, juuri vankilasta vapautuneen isokokoisen päihteiden sekakäyttäjän, joka valtavilla kourillaan varjonyrkkeili ja teki kung fu liikkeitä keskellä aukiota, samalla huudattaen musiikkia mukanaan kuljettamistaan matkastereoista. Nousimme autosta ja lähestyimme miestä.

    - Terve. Miten menee? Kysyin ja avasin pelin.

    - Hei! Poliisi! Miten menee? Täällä on kaikki kunnossa! Vastasi mies kohtuullisen ymmärrettävällä artikulaatiolla.

    - Kuule. On tullut taas vähän valit.... En saanut lausettani sanottua loppuun kun mies jatkoi kovaäänistä puhettaan.

    - Mä pidän huolen Piritorista! Te tiedätte mut! Mä teen aina niinkuin poliisi käskee!

    - Joo, no kuule! Nostin omaa äänenvoimakkuuttani. - Nyt alkaa meno olemaan sen verran kovaa, että meidän pitää ruveta miettimään jotain toista paikkaa sulle!

    - Kiitos poliisi! Mies vastasi, samalla kun otti asennon ja vei käden lippaan. - Mä haluun sanoo teille, että te ootte hyviä äijiä! Mä teen aina niinkuin te sanotte! Kun te tuutte tänne, niin mä saan VOIMAA teidän MIEHUUDESTANNE! 

Näistä sanoista heltyneenä varmistui mielessäni ajatus, että poistaminen olisi varmasti riittävä toimenpide tilanteen ratkaisemiseksi. En osaa sanoa, oliko naispuolinen partiokaverini samaa mieltä. Mies keräsi stereonsa olalleen ja lähti hyvin levein askelin kävelemään pitkin Helsinginkatua.

Nousimme takaisin autoomme, laitoimme ovet lukkoon ja jäimme päivystämään Vaasanaukiota. Läsnäolomme sai aukion pikkuhlijaa rauhoittumaan, kun humalahakuiset henkilöt etsiytyivät muihin Sörnäisten tarjoamiin pussikaljapaikkoihin piknikille. Aikaa ei ollut kulunut kuin viisitoista minuuttia, kun radiosta alkoi taas tulla komentoja.

    - 206 Häke!

    - 206. Vastasin

    - 206, 131 aarne tehtävä Helsinginkadun Alepa. Vartija painii näpistelijän kanssa. Ilmoitti hätäkeskuspäivystäjä.

    - 206 kuittaa, matkalla ja melkein kohteessa! 

Muutaman sekunnin mittaisen hälytysajopyrähdyksen jälkeen olimme Alepan ovilla ja näimme jo liukuovien ikkunoiden läpi, että sisällä on jonkinlainen härdelli. Kiskoin työrukkaset käteeni kävellessämme päättäväisesti sisään kauppaan.

Sisällä oli juuri Piritorilta poistamamme päihtynyt mies, joka oli napannut olutpakkauksen mukaansa ja vartija, joka yritti estellä häenen poistumistaan. Mies huitoi ilmaa ja huusi kovaan ääneen uhkauksia vartijalle, joka seisoi ulko-oven edessä ja esti tätä kulkemasta siitä läpi. 

    - Poliisi! Komensin. - Nyt rauhotut!

    - Vittu mä en oo tehnyt mitään! Mies huusi örisevällä äänellä. - Toi vitun vartija ei päästä mua lähtee! Vittu mä vedän sitä turpaan jos se ei väistä! 

Poliisi on kommunikaation ammattilainen ja pystyy tarvittaessa ratkaisemaan äärimmäisen haastavat vuorovaikutustilanteet niin sanotulla "puhejudolla". Itse osaan kuitenkin myös oikeaa judoa, mikän merkittävästi puhejudoa tehokkaampaa! Tätä viestiä pyrin antamaan pukemalla suojaliivieni päälle vanhan Lohjan judoseuran t-paidan, joka välillä vilahti haalarien rintapielen vetoketjun välistä, mitä pidin auki kesähelteiden vuoksi. Hieman nuhjaantuneilla haalareilla, kuluneilla maihareilla, huonosti ajetulla parralla, vinosti päässä keikkuvan suikan, sekä Lohjalaisesta taustasta kertovalla paidalla olin tarkoin luonut tyylin, jonka oli tarkoitus viestittää, että tämä mies ei ole tullut neuvottelemaan, hän ei välitä omasta hyvinvoinnistaan, hän suorastaan toivoo eskalaatiota, eikä hän varmaankaan osaa lukea kovinkaan hyvin.

Lähestyimme miestä partiokaverini kanssa, huomio alkoi tiivistymään läsnä olevaan hetkeen ja edessä rähjäävään vastustajaan. Aika tuntui hidastuvan ja ympäristö hämärtyvän näkökentän kaventuessa ja huomion keskittyessä uhkaan. Sormet alkoivat syyhyämään ja silmiin nousi lapsekas innostunut pilke, kohta painitaan! 

    - Oikei vittu! Mä rauhotun! Mies jatkoi örinäänsä, nyt huutan hieman hiljaisemmin.

Vaikutti siltä, että sanaton kommunikaatio oli saanut miehen uhman laantumaan ja tilanne oli alkanut laukeamaan rahallisesti. Taas. Mikä pettymys...

    - Hyvä. Anna ne kaljat tänne ja sitten mennään tonne meidän autoon. Ohjeistin miestä. - Mä jo aikasemmin mietin, että sut ois pitäny viedä putkaan, mutta annettiin sun mennä kotiin. 

    - Joo hei. Kyl mä kotiin voin mennä! Mies kommentoi.

    - No se ei nyt enää käy. Nyt sä tuut meille. Vastasin.

Kuljimme käsikädessä partioauton takatilan luo, teimme turvallisuustarkastuksen tärisevälle ja puhkuvalle miehelle, joka jotenkuten sai pidettyä itsensä aisoissa. Lastasimme hänet auton uumeniin ja lähdeimme kuljettamaan häntä kohti Kisahallin putkaa, missä hänelle tehtäisiin tilapäinen vapauden riisto Helsingin suojaamiseksi rikoksilta ja häiriöiltä. Perillä hän tottuneesti asteli edellämme tiskille, jossa hänelle tehtiin säilöönottotarkastus. Häneltä otettiin talteen kaikki omaisuus, mukaanlukien kengät ja vyöt itsetuhoriskin minimoimiseksi. Rutiininomaisesti häneltä kysyttiin onko hänellä sairauksia tai muita terveysongelmia. Mies ilmoitti tähän, että hänellä on diabetes ja siihen hän tarvitsee lääkkeitä.

    - No mitä lääkkeitä sinä siihen syöt? Putkavartija kysyi.

    - Diapameja! Mies vastasi iloisesti.

Kirjoitan asioista, joista olisi helpompi vaieta. 

En siksi, että haluaisin provosoida – vaan siksi, että niin harva uskaltaa puhua niistä. 

Totuus pitäisi aina voida sanoa ääneen. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta hiljaisuus ei suojele ketään – ainoastaan ongelmaa. 

Jos haluat tukea sitä, että joku uskaltaa kirjoittaa vaikeista aiheista, voit tarjota ahkeruuskahvin – eli pienen lahjoituksen blogille: 

https://ko-fi.com/srajam