Punainen lanka

Olimme viettämässä ruokataukoa eräässä Vallilassa sijaitsevassa lounasravintolassa. Poliisilla ei ole varsinaista ruokataukoa, koska partion on oltava jatkuvassa valmiudessa lähtemään kiireellisille tehtäville. Hetken ajakasi meille oli kuitenkin suotu tilaisuus olla hoitamatta vähemmän kiireellisiä tehtäviä, jotta kerkeäisimme nopeasti ravitsemaan itsemme. Ravintola sijaitsi toimistorakennuksen pohjakerroksessa ja siellä kävi poliisien lisäksi syömässä niin rakennuksessa majaa pitävien erilaisten yritysten toimistojen siisteihin pukuihin ja jakkuihin sonnustautuneita työntekijöitä, kuin lähistöllä raskaita rakennustöitä tekeviä hieman sotkuisempia työmiehiä. Istuimme partiokaverini kanssa vastatusten ja keskityimme aterioimiseen, kun huomasin että meitä lähestyy siististi pukeutunut keski-ikäinen nainen, mairea hymy kasvoillaan.

        - Hei anteeksi että mä häiritsen teidän ruokailua. Nainen tokaisi meille. - Mutta mul ois yks juttu.    

        - Okei. Vastasin tympeästi ja toivoin että nainen antaisi meidän kohta jatkaa rauhassa ruokailuamme.

        - Mä olen töissä tossa yläkerran toimistossa ja meillä on työpaikan tämmöinen hyvinvointipäivä ja meillä on semmonen tehtävä, että meidän pitää tehdä hyvinvointivideo. Niin meistä ois tosi hauskaa jos te voisitte tulla esiintymään siihen! Nainen sanoi innostuneena asiastaan.

        - Mä olen pahoillani, mutta me ei valitettavasti nyt keretä. Vastasin lyhytsanaisesti ja jatkoin syömistäni.

        - Hei pliis. Nainen yritti anoa. - Älkää viittikö olla tollasia, se on ihan nopee juttu! Me tarjotaan teille kahvit!

        - Kuulkaas rouva. Vastasin jo melko ärtyneenä. - Me olemme nyt ruokatauolla ja töissä. Ei meillä ole aikaa tulla teidän videoillenne esiintymään.

        - Kamaan, älä oo tollanen. Tää on ihan hauska juttu! Nainen jatkoi vaatimistaan.

        - Rouva, mitä te nyt oikein ajattelette? Emme me ole mitään viihdyttäjiä. Me olemme töissä ja ruokatauolla ja minä toivoisin, että te antaisitte meille ruokarauhan. Sanoin hieman tiukemmin.

        - No ei sitten. Nainen tuhahti, kääntyi ympäri ja käveli närkästyneenä takaisin omaan pöytäänsä.

Saimme lautasemme tyhjennettyä, nappasimme ruokakahvit mukaan pahvimukeihin ja marssimme tälle päivälle arvottuun työkoneeseen, eli Skoda Oktaviaan. Ilmoitin partiomme olevan taas käytössä keikan ajoon ja Helsingin johtokeskus ottikin meihin heti yhteyttä.

    - 242 Hela.

    - 242 kuulee. Vastasin.   

    - 242, ottakaa te tuo Oulunkylän 551 celsius tehtävän. Siellä on jo ulosottomies paikalla.

    - 242 matkalla. Lopetin viestiliikenteen.

Ajoneuvon tietokoneelta tutkin tarkemmin tehtävän lisätietoja. Tehtävä oli mennä antamaan virka-apua ulosottomiehelle. Ulosottomies oli menossa häätämään eräässä luhtitalossa sijaitsevan yksiön asukasta maksamattomien vuokrien takia. Miehen vuokrasopimus oli siitä syystä purettu. Mies ei ollut suostunut muuttamaan asunnosta pois, joten asia oli käsitelty käräjäoikeudessa, joka oli määrännyt miehen häädettäväksi. Ulosotto oli ruvennut toimittamaan häätöä, mutta mies ei edelleenkään ollut suostunut poistumaan asunnosta, joten toimenpiteen loppuun saattamiseen tarvittiin poliisin virka-apua.  Toisin sanoen henkilön poistamiseen asunnosta tullaan todennäköisesti tarvitsemaan vastarinnan vuoksi voimakeinoja ja poliisi on se viranomainen jolla on oikeus niitä käyttää.

Kohteessa tapasimme ulosottomiehen, hänen seurassaan oli taloyhtiön isännöitsijä, sekä asunnon omistaja. Vaihdoimme muutaman sanan tilanteesta. Talon omistaja kertoi, että kyseessä on mieshenkilö, jolla oli usein ollut ongelmia vuokranmaksun kanssa, kunnes maksujen saaminen loppui kokonaan. Lisäksi hänen käytöksensä on ollut häntä kohtaan aggressiivista ja uhkaavaa. Siitä syystä hän on ollut yhteydessä vuokralaiseensa vain viestien välityksellä, mutta nyt viestejäkään ei ole vuokralaiselta tullut pitkään aikaan. Vuokralaisen käytös on ollut sekavaa ja hän on vuokranantajasta vaikuttanut olevan aktiivinen päihteiden käyttäjä.


Isännöitsijä kertoi, että oli asunnolla käymässä muutamaa päivää aikaisemmin. Hän oli tullut vaihtamaan lukkoja. Hän kertoi, että oli soitellut ovikelloa ja koputellut, eikä kukaan ollut vastannut tai tullut avaamaan ovea. Hän oli avannut oven yleisavaimella, mutta oli heti huomannut, että vuokralainen oli ollut eteisen välioven takana ja tuijottanut häntä hiljaa. Väliovessa oli suuri maitolasinen ikkuna, jonka läpi isännöitsijä hahmotti asukkaan.


- Se on ihan hullu. Kävin siellä muutama päivä sitten ja se vain tuijotti minua. Avasin oven yleisavaimella ja se seisoi siinä välioven takana, eikä sanonut mitään. Mä yritin jutella sille, mutta se ei vastannut, se oli varmasti ihan kamoissa, niin mä päätin lähteä pois. Teidän kannattaa olla varovaisia sen kanssa! Isännöitsijä kertoi aiemmista kokemuksistaan.

        - Joo. Se on ihan varmasti joku narkkari. Vuokranantaja liittyi keskusteluun. - Se on aina ihan sekaisin kun on puhunut mun kanssa puhelimessa ja aina se alkaa räyhäämään. Mä en enää pitkään aikaan ole soitellut sille, ei se yleensä edes vastaa puheluihinkaan. Viestejä olen enää vain lähetellyt.

        - Okei, kiitos. Vastasin. - Saisinko sen avaimen niin odotelkaa te tässä vähän matkan päässä, niin me käydään katsomassa. Tiedättekö onko se nyt kotona?

        - Ei ole tietoa, ollaan odoteltu vain tässä ulkosalla, mutta pimeältä näyttää tuo asunto. Ulosottomies raportoi.

        - Okei, hyvä homma. Kuittasin.


Saimme isännöitsijältä yleisavaimen ja lähdimme kapuamaan portaita ja luhtikäytäviä kohti asuntoa. Asunnon ikkunat olivat pimeät, eikä sisältä kuulunut ääniä. Soittelin ovikelloa ja koputtelin, sekä ilmoitin, että poliisi on ovella ja olevan tulossa sisään. Ei vastausta. Ilmoitin vielä, että mikäli ovea ei avata, niin tulemme yleisavaimella sisään. Kun mitään ei kuulunut avasin oven ja seisahduin!

Ulko-oven takaa meille avautui hyvin pieni luhtitalolle tyypillinen eteinen tai tuulikaappi ja noin metrin päässä meistä oli valkoinen väliovi hieman raollaa. Keskellä ovea tosiaankin oli maitolasinen ikkuna, jonka läpi näkyi selvästi siluetti. Vuokralainen oli taas oven takana tuiottamassa tai juonimassa jotain! Aloin puhuttamaan häntä.


- Poliisi. Avaa ovi ja tule esiin, kädet näkyvillä.


Ei vastausta. Käytös oli samanlaista, kuin isännöitsijä oli aikaisemmin kuvannut. Yritin vielä muutaman kerran saada puheyhteyden mieheen, mutta vastausta ei kuulunut. Syntyi lyhyt tuumaustauko, kun tuijottelimme toisiamme lasin läpi puhumatta mitään. Tehtävällä ei ollut hengen hätää, joten mitään kiirettä ei ollut saada miestä otettua kiinni asunnosta. Oli myös otettava huomioon, että mies oli omassa asunnossaan, jossa olisi vähintäänkin keittiöveitsiä ja vastaavia astaloita. Mies oli varmasti tietoinen, että häntä ollaan hakemassa pois kodistaan, joten hän saattoi hyvinkin olla valmistautunut vastarintaan. Pahimmillaan vainoharhaisen ihmisen asunnossa saattaa olla erilaisia kotitekoisia ansaviritelmiä.


Lopilta päätin tehdä jotain ja tönäisin väliovea, joka osui sen takana olevaan mieheen ja heilautti tätä. Näin oven raosta kun jotain punaista nestettä roiskahti lattialle. "Aivan kuin verta!" Ensimmäinen ajatukseni sen mikrosekunnin aikana oli, että mies on viiltänyt itseään kaulaan, ikään kuin protestiksi häneen kohdistuvien toimenpiteiden vuoksi. Hän kuitenkin huojahteli pari kertaa oven takana ja jäi sesomaan. Yritin uudestaan käskyttää häntä, tällä kertaa tiukempaan sävyyn. 

        

        - Poliisi! Nyt tulet esiin sieltä oven takaa!


Partiokaverini oli tehnyt havainnon ja ilmoiti - Sillä on nilkat ilmassa.


Katsoin alas ja oven alta tosiaan näkyi, että mies seisoi oven takana varpaillaan. Tilanne vaikutti entistäkin hämmentävämmältä, kunnes nostin katseeni ylös ja oven yläpuolelta raosta näkyi ohut kireä oranssin värinen nylonnaru, joka kireänä vei kohti kattoa. Narun toinen pää oli sidottu kiinni kattoon asennettuun koukkuun ja toinen oli kiertynyt miehen kaulan ympäri. Naru piteli miestä pystyssä hänen kaulastaan ja siitä riippuva ruumis nojasi eteisen ovea vasten. Mies oli riistänyt itseltään hengen hirttämällä itsensä eteisen oven eteen. Punainen neste, joka aikaisemmin oli roiskahtanut, kun vainaja oli heilahtanut, oli vainajan suuhun kerääntynyttä ruumiinnestettä, joka ei päässyt valumaan sieltä keuhkoihin tai vatsalaukkuun. Otimme yhteyden rikostutkinnan partioon, joka lähti tulemaan paikalle tekemään kuolemansyyntutkinnan.


Asunnon omistaja, isännöitsijä ja ulosottomies olivat seuranneet tapahtumia pihalta. Kävelimme heidän ohi kun olimme lähdössä partioautolle ja kohti seuraavia tehtäviä. Isännöitsijä lähestyi meitä ja tuli kysymään:

    - Oliko se taas siellä oven takana? Olikohan se jo silloin kuollut?

    - Todennäköisesti näin. Vastasin ja jatkoin matkaa autolle.


Isännöitsijä, joka oli aikaisemmin käynyt asunnolla oli siis keskustellut oven takana riippuvan vainajan kanssa. Häätäminen ei ollut enää ajankohtaista ja omistaja saisi asunnon haltuunsa, kun poliisi on tehnyt kuolemansyyntutkinnan ja hautausurakoitsija on noutanut vainajan. 




Kirjoitan asioista, joista olisi helpompi vaieta. 

En siksi, että haluaisin provosoida – vaan siksi, että niin harva uskaltaa puhua niistä. 

Totuus pitäisi aina voida sanoa ääneen. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta hiljaisuus ei suojele ketään – ainoastaan ongelmaa. 

Jos haluat tukea sitä, että joku uskaltaa kirjoittaa vaikeista aiheista, voit tarjota ahkeruuskahvin – eli pienen lahjoituksen blogille: 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen poliisitehtävä

Totuus on kielletty

Työmiehen viimeinen askel