Kaappaus

Kuu paistoi kirkkaalla kylmän syysyön taivaalla. Renkaat jyräsivät alleen puiden pudottamia lehtiä poliisiauton ryömiessä pitkin kosteita Helsingin katuja. Sisätiloissa vallitsi kotoisa tunnelma. Mittariston ja erilaisten laitteiden pistävä digitaalinen valo leikkasi reikiä pimeyteen. Ajoittain sivuoven kylmän ikkunan puraisu kämmenselkään muistutti lokakuun kirpeästä koleudesta. Auto tuuditti matkustajiaan tasaisella keinahtelevalla kulullaan, sekä moottorin tasaisella hurinalla. Raukean tunnelman särki radiosta särähtävä tehtäväilmoitus.

- Kaksinollayksi, häke.

- .....

- .....

- .....

- KAKSINOLLAYKSI! Häke.

- ..... Kaksinollayksi kuulee.

Hätäkeskukseen oli tullut hieman epäselvä ilmoitus. Nainen oli soittanut ja kertonut, että hänen miesystävänsä oli todennäköisesti kaapattu. Nainen oli aikaisemmin illalla soittanut miesystävälleen, mutta puhelimeen vastasi venäläisellä aksentilla puhunut vieras mies. Nainen oli pyytänyt puolisoaan puhelimeen. Puhelimeen vastannut mies oli huonolla suomen kielellä selittänyt, ettei tiedä kenestä nainen puhuu. Nainen vaati päästä puhelimeen miehensä kanssa – täytyihän tämän olla lähellä, koska hänen puhelimeensa oli vastattu! 

Venäläinen mies edelleen kiisti tietävänsä yhtään mitään naisen kumppanista ja hänkin oli alkanut menettämään malttiaan ja korottamaan ääntään. Riidellessään puhelimessa venäläisen miehen kanssa, nainen oli kuullut puhelun taustalta vaimean äänen huutavan "apua, soita poliisi". Huutaja oli kuulostanut aivan hänen mieheltään. Samalla hetkellä venäläinen löi puhelun poikki. Nainen soitti uudelleen, mutta puhelimeen ei enää vastattu. Parin yrityksen jälkeen luurista kuului vain automaattinen viesti:

     "Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Kontakt med numret ni har valt fås ej!". 

Puhelin oli suljettu. Nainen ei ollut aivan varma puhelun taustalla kuuluneesta vaimeasta huudosta, mutta joka tapauksessa nyt vaikutti siltä, että hänen puolisonsa oli joutunut pahoihin ongelmiin joidenkin rikollisen oloisten venäläisten miesten kanssa. Nainen soitti hätänumeroon, ilmoitti tapahtumista ja pyysi poliisia pelastamaan hänen miehensä!

Hätäkeskuspäivystäjä jakoi tehtävän meille ja kehoitti meitä vielä ottamaan yhteyden naiseen – tämä oli vaikuttanut hieman humalaiselta ja puhelu oli ollut melko epäselvä. Hätäkeskus oli tarkistanut, ettei naisella tai hänen puolisollaan ollut "varo-tietoa", eikä mitään muutakaan historiaa poliisin kanssa. Oli viikonloppu ja alkuyö, joten humalatilakin oli tyypillinen ilmiö. 

Soitin naiselle, joka vastasi nopeasti puhelimeen ja kertoi tarinan samoin kuin hätäkeskus. Hän totesi itsekin juoneensa illalla pari lasia viiniä. Siitä olikin herännyt yksinäisyyden ja läheisyyden kaipuu, mikä oli saanut hänet alunperin soittamaan miehelleen, pariskunta asui erillään. Nainen tarkensi vielä, että puhelun taustalla oli kuulunut venäjältä kuulostavaa puheen sorinaa, joka oli peittänyt puhelun lopussa kuuluneet avunpyynnöt. Nainen oli vakuuttunut, että oli kuullut miehensä pyynnön soittaa poliisille. Vaihdoimme vielä muutaman sanan ja sain naiselta hänen puolisonsa puhelinnumeron, sekä osoitteen.

Käänsimme Maijan keulan kohti miehen kotiosoitetta, asunto pitäisi tarkistaa, sieltä voisi löytyä johtolankoja valaisemaan tapausta. Lisäksi hätäkeskus otti hoitaakseen miehen puhelimen paikannuksen. Puhelimen sijainniksi selvisi leirintä- ja mökkeilyalue satojen kilometrien päässä Itä-Suomessa. Hätäkeskus jakoi tehtävän paikalliselle partiolle, joka lähti kohti aluetta tavoittelemaan kadonnutta miestä.

Kadonneen miehen kertostalo-asunto löytyi pienestä Helsinkiläilsestä lähiöstä. Oli yö ja kerrostalon ikkunat olivat pääosin pimeänä, yhden ainoan ikkunan verhojen välistä välkehti kelmeä television valo. Rappukäytävän ovi oli lukossa, eikä ovisummeriin vastannut kukaan, mikäli se oli edes käytössä siihen kellonaikaan. Soitin huoltoyhtiön päivystysnumeroon ja pyysin oven avausta, huoltomies arvioi, että hänellä menee ainakin kolme varttia, ennen kuin ehtii paikalle. Odotellessa soitin kaapatun miehen puhelimeen, joka yhä edelleen oli pois päältä. Itä-Suomen partiokin kerkesi kohteeseen ja soitteli meille. Heillä oli epätoivoinen urakka edessä, tusinoittain mökkejä ja laaja alue perattavana. Mökkelyalue vaikutti olevan matkailusesongin ulkopuolella venäläisten, virolaisten ja muiden ulkomaisten keikkatyöläisten käytössä. Ainoa tuntomerkki, huono suomenkielentaito, ei auttanut kohdistamaan etsintöjä. Huoltoyhtiön auto kaarsi viimein pihaan, sanoin Itä-Suomen partiolle palaavani asiaan kun olemme saaneet asunnon tarkastettua.

Huoltomies toi meille avaimet, eikä kysellyt sen enempiä vaan meni autoon odottelemaan, että saamme tehtävän hoidettua ja palautettua avaimet takaisin hänelle. Menimme partiokaverin kanssa rappukäytävään ja etsimme kadonneen miehen asunnon oven. Se vaikutti olevan juuri sama, jonka ikkunasta olimme nähneet television välkehtivän valon. Kuuntelimme hetken oven takana, asunnosta kuului television ääniä ja hiljaista puhetta. Asunnossa oli joku! Katsoin partiokaveriini ja varmistin, että hän oli valmis kohtaamaan mahdolliset venäläiset rikolliset. Hän nyökkäsi merkiksi että on valmis. Soitin ovikelloa. Puheen ja television äänet lakkasivat ja kuului hyvin hiljaisia askeleen ääniä, jotka lähestyivät ovea. Askeleet lakkasivat ja kului ikuisuuden pituinen hetki, kun kummallakin puolella ovea kuunneltiin ja arvailtiin, mitä toisella puolella tapahtuu. Kuulostelun jälkeen ilmoitin rauhallisella, mutta komentavalla äänellä postiluukun kautta asuntoon, kuka ovella kolkuttaa ja mitä me tahdomme.

    "Poliisi. Tule avaamaan ovi, tai tulemme asuntoon voimakeinoin."

Kuului miesäänen epäselvä vastaus ja ovea lähestyvää ryminää. Varauduimme mahdolliseen väkivaltaiseen kohtaamiseen. Kun ovi aukesi, sitä avaamaan tullut alusvaatteisillaan oleva mies oli nopeasti hallinnassa. Tartuimme häntä käsistä, eikä mies tehnyt minkäänlaista vastarintaa. Hän oli täysin yllättynyt, eikä oikein vaikuttanut ymmärtävän mitä on tapahtunut. Kysyin kuka hän on ja onko asunnossa sisällä muita. Mies sanoi olevansa yksin asunnossa ja kertoi nimekseen etsimämme miehen nimen. Lisäksi hän ihmetteli tuohtuneena, miksi poliisi hyökkää keskellä yötä hänen kotiinsa!

Lyhyen keskustelun jälkeen varmistui, että mies tosiaan oli kaapatuksi ilmoitettu mies, jota oltiin paraikaa etsimässä toisella puolella Suomea. Mies tunsi hätäilmoituksen tehneen naisen, kävi ilmi, että nainen oli erehtynyt puhelinnumerosta, kun hän oli illalla tavoitellut miestä lemmen tuskissaan. Hän oli vahingossa soittanut väärään numeroon, numero oli ollut venäläisen työmiehen käytössä, joka oli Itä-Suomessa keikalla ja majoittui mökkeilyalueella yhdessä muiden työmiesten kanssa. Hän oli myös erehtynyt kuullessaan puolisonsa äänen puhelun taustalta, mökissä oli ollut useita työmiehiä huvittelemassa rankan työviikon jäljiltä. Mutta suurin erehdys oli naisen käsitys hänen suhteesta "miesystäväänsä". Mies ei oman kertomansa mukaan ole, ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaankaan parisuhteessa kyseiseen naiseen! Nainen oli jo pidemmän aikaa yrittänyt lähestyä miestä kielloista huolimatta. He olivat tutustuneet kauan aikaa sitten heidän yhteisessä  kantaubissa, nainen oli rakastunut, mutta mies ei. Mies oli joutunut vaihtamaan puhelinnumeroaankin naisen sinnikkyyden vuoksi. Mies oli toivonut että tilanne ratkeaa ja naisen tunteet laantuvat ajan myötä.

Kirjoitan asioista, joista olisi helpompi vaieta. 

En siksi, että haluaisin provosoida – vaan siksi, että niin harva uskaltaa puhua niistä. 

Totuus pitäisi aina voida sanoa ääneen. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta hiljaisuus ei suojele ketään – ainoastaan ongelmaa. 

Jos haluat tukea sitä, että joku uskaltaa kirjoittaa vaikeista aiheista, voit tarjota ahkeruuskahvin – eli pienen lahjoituksen blogille: 

https://ko-fi.com/srajam